Pakrak 30-vuotta!

Vuosi 2024 on Pakrakille merkittävää aikaa, sillä juhlistamme 30 vuotista taivaltamme.

alkuaikoja

Toimintamme alkoi vuonna 1994, Jussi Paakin ja Aarno Lehtiön perustaessa Pakrak Oy:n. Toimitilat sijaitsivat tuolloin Vantaan Varistossa, vanhan postin tiloissa. Ensimmäinen kohteemme oli Oriolin suurkeittiön remontti vuonna 1996 ja alkuvuodet koostuivatkin pitkälti erilaisista remontti- ja saneerauskohteista. Ensimmäinen uudiskohde tehtiin vuonna 2001, jolloin Vantaalla sijaitsevaa Laattapistettä laajennettiin. Toiminnan kasvaessa muutimme pääkonttorimme Vallilaan Nilsiänkadulle vuonna 2003.

Radisson Blu Seaside – hotelli saneerauksen jälkeen vuonna 2017.

kohteita vuosien varrelta

Vuosien varrella olemme saaneet tehdä monenlaisia projekteja, jonka ansiosta kokemusta ja ammattitaitoa on karttunut paljon. Mieleenpainuvimpiin kohteisiin lukeutuu muun muassa Myyrmannin kauppakeskuksen korjaus vuonna 2002 tapahtuneen räjähdyksen jäljiltä. Töitä tehtiin kolmessa vuorossa yötä päivää ja kohde saatiin korjattua jo 14 vuorokaudessa. Vuonna 2005 perustettiin tytäryhtiö Tamrak Oy, jonka myötä toimintaa laajennettiin Pirkanmaalle. Tamrakin aikana rakensimme muun muassa Hämeenlinnan liikekeskuksen, sekä Porin kauppakeskuksen, joka on tähän päivään asti Pakrakin suurin kohde 144 000 kuutiometrillään. Vuonna 2015 Tamrak sulautettiin Pakrak Group Oy:hyn. Tämän jälkeen Pakrakin toiminta on keskittynyt pääkaupunkiseudulle, jossa olemme vuosien varrella saneeranneet muun muassa hotelli-, koulu- ja olutpanimotiloja, rakentaneet soikean kappelin Helsingin ydinkeskustaan, sekä toteuttaneet erilaisia toimitilamuutoksia. Vuonna 2013 asuinkerrostalorakentamisesta tuli merkittävä osa toimintaamme ja vuoteen 2023 mennessä uusia asuntoja oli valmistunut jo lähes 900 kappaletta.

Espoon Lippajärvellä sijaitsevia uudisasuntoja vuodelta 2021.

Katse tulevaisuudessa

Kuluva vuosi on juhlasta huolimatta edelleen haastavaa aikaa rakennusalalla. Katseemme on kuitenkin suunnattu kohti tulevaisuutta ja haasteiden ylittämistä. Pakrakin vakavaraisuus on säilynyt hyvänä ja luottoluokitus korkealla myös aiempien kriisien läpi. Vaikka tulevaisuuden näkymät eivät juuri nyt ole täysin kirkkaita, on Pakrakilla taito elää muutoksen mukana. Haluamme kiittää lämpimästi kaikkia asiakkaitamme ja yhteistyökumppaneitamme, sekä tietenkin henkilöstöämme, jotka olette tehneet tähänastisen matkamme mahdolliseksi!

Pakrakin aikajanaa vuoteen 2023 asti.

Lue lisää artikkeleita

Työväenasuntomuseo

Pakrak on aloittanut kunnostustyöt Työväenasuntomuseossa.

Lue lisää

Pakrak 30-vuotta!

Vuosi 2024 on Pakrakille merkittävää aikaa, sillä juhlistamme 30 vuotista taivaltamme.

Lue lisää

KATSEEN KESTÄVÄÄ TOIMINTAA 

Laskentapäällikkömme Toni Kurppa osallistui aiemmin syksyllä STARK-lehden haastatteluun vastuullisuusteemasta. Lue haastattelu täältä!

Lue lisää