ACREN JA PAKRAKIN YHTEISTYÖ 

Tässä suhteessa on kipinää  – autamme toisiamme menestymään 

”Rakentaminen on ongelmanratkaisua päivästä päivään, mutta siinä auttaa hyvä yhteistyökumppani”, sanoo Aalto-yliopiston omistaman ACREn rakennuttamisen ja kiinteistökehityksen johtaja Jarmo Wilander. 

Aalto-yliopistokiinteistöt Oy eli ACRE ylläpitää, kehittää ja vuokraa Aalto-yliopiston tiloja. Tässä roolissa ACRE on myös rakennuttaja, joka on toteuttanut lukuisia hankkeita perustamisvuodestaan 2009 lähtien. Rakennusneuvos Jarmo Wilander on toiminut yhtiön rakentamisesta vastaavana henkilönä alusta saakka. Wilanderin aikana yksi ACREn pitkäaikaisimpia ja luotettavimpia yhteistyökumppaneita on ollut Pakrak. 

Wilanderin henkilökohtainen yhteistyö Pakrakin kanssa alkoi jo vuonna 2007, kun hän työskenteli Sponda Oyj:n palveluksessa. Wilander kuvailee Pakrakin ja ACREn suhdetta kuin parisuhteeksi, ”jossa on vielä kipinää jäljellä”. 

”Pakrakin liiketoimintaan kuuluu rakentaminen ja remontoiminen. Me puolestamme olemme rakennuttaja ja osto-organisaatio. Pakrak on tehnyt meille lukuisia onnistuneita kohteita. Autamme toinen toisiamme menestymään ja saavuttamaan tavoitteemme, kuten toimivan parisuhteen osapuolet konsanaan”, rakennusneuvos nauraa. 

Hankkeessa onnistutaan yhdessä 

Naurulle on katetta. Viimeksi ACRE on toteuttanut Pakrakin kanssa Otaniemen vanhan ostoskeskuksen täydellisen uusimisen. Nykyisin kohde tunnetaan nimellä A-Blanc. Wilander muistelee, että hankkeen toteuttaminen osui haastavaan ajankohtaan, sillä keskellä projektia Suomi siirtyi covid-aikaan eli sulkutilaan ja lähitöistä etätöihin. Sen paremmin Acre kuin Pakrak ei ollut koskaan kokenut mitään vastaavaa. Haasteita ilmeni materiaalihankinnoissa ja henkilöstöresursseissa, koska äkillisiä sairastumisia sattui paljon. 

”Kaikista haasteista ja vastoinkäymisistä huolimatta onnistuimme hankkeessa erinomaisesti, kiitos ratkaisukeskeisen kumppanin.” 

Aalto-yliopistokiinteistöjen hankkeet ovat julkisia hankintoja eli hakuprosessit ovat avoimia. Tarjouksia pyydetään määriteltyjen kriteerien pohjalta. Pakrak on valikoitunut hankekumppaniksi siis aina tarjouskilpailun kautta. Pysyviä sopimuksia ei ole. 

”Jos voisin vapaasti valita kumppanin, tärkeintä olisi, että yhteistyökykyä ja muutosjoustavuutta löytyy. Hankkeessa onnistutaan yhdessä. Kustannukset, aikataulut, toiminnallisuus ja laatu, kaikkien näiden pitää toteutua”, Wilander linjaa. 

ACREn rakennuttamisen ja kiinteistökehityksen johtaja, rakennusneuvos Jarmo Wilander

Innovatiivisia ratkaisuja haasteisiin 

”Yhdessä ratkaistaan, että suunnitelmat ja hankinnat saadaan organisoitua. Tärkeää on myös, että meidän kumppanillamme on hyvät kumppanit. Jos yksi osa ketjusta pettää, se tuo hankaluuksia työmaalle käytännön toteutukseen. Tämä on tärkeää ihan alusta alkaen.” 

Wilanderin mukaan nämä seikat ovat pitkälti juuri niitä asioita, jotka kiteytyvät Pakrakin toiminnassa. 

”Rakentaminen on ongelmanratkaisua, päivästä toiseen. Monet suuret rakentajat eivät useinkaan  enää tarjoa aktiivisesti ratkaisuehdotuksia, vaan tilaajan pitää esittää niitä. Pakrak toimii toisin ja etsii aktiivisesti innovatiivisia ratkaisuja haasteisiin.” 

”Pakrakin kanssa tartutaan ongelmiin heti eikä niitä peitellä eikä kierrellä ja kaarrella. Ei siis olla eri puolilla, vaan samalla puolella pöytää ratkaisemassa asioita.” 

Wilander toivottaa Pakrakille onnea tuleviin tarjouskilpailuihin, että ACRE ja Pakrak pääsevät yhteisiin hankkeisiin myös tulevaisuudessa. 

JK. Katso Otaniemen liikekeskus -case täältä