Kivimiehen koulu ja päiväkoti

Kivimiehen koulun ja päiväkodin peruskorjaus- ja tilamuunnostyöt toteutettiin kahdessa osassa. Ensimmäinen osuus valmistui marraskuussa 2018 ja toinen elokuussa 2019.

Korjausrakentaminen

Lataa esite

Työt Lämpömiehenkuja 2:ssa aloitettiin loppuvuodesta 2017. Aalto-yliopiston hallintorakennuksena toimineen kohteen käyttötarkoitus muutettiin koulu- ja päiväkotitiloiksi. Hankkeessa uudistettiin muun muassa märkätiloja, tekniikkaa, huoltopiha, sekä rakennuksen alakattoja. Lisäksi osa tiilijulkisivusta entisöintiin, sen ulkonäköä kuitenkaan muuttamatta, sillä kyseessä on rakennustaiteellisesti ja historiallisesti arvokas rakennus.

Hankkeen toisen osuuden työt Lämpömiehenkuja 3:ssa aloitettiin heinäkuussa 2018, kohteen ensimmäisen osion ollessa loppusuoralla. Kyseessä olivat lämpöteknillisen laboratoriorakennuksen peruskorjaus- ja tilamuutostyöt uusiksi opetustiloiksi. Kohteen tilajärjestelyihin tehtiin muutoksia muun muassa sisäseinien avulla ja rakennuksen hissi uusittiin liikuntaesteisille sopivaksi. Lisäksi kosteusvaurioita korjattiin ja ilmanvaihtoa tehostettiin. Hankkeen molemmissa osuuksissa tehtiin myös merkittäviä muutoksia piha-alueilla.

Tiedot

Lataa esite

Projektin nimi

Kivimiehen koulu ja päiväkoti

Paikkakunta

Espoo

Valmistumisvuosi

2018 & 2019

Asiakas

Aalto-yliopistokiinteistöt Oy

Pinta-ala

25 000 & 8 882 rm3

Palvelu

Korjausrakentaminen

Muita referenssikohteita

Korjausrakentaminen

Algol ja Kemian laboratorio

Pakrak on toteuttanut pienempiäkin remontteja myös vuoden 2023 aikana.

Lue lisää

Uudisrakentaminen

Linnustajankuja

Espoon Lippajärvelle on valmistunut Lumo Kodit Oy:n uudet asuintalot.

Lue lisää

Uudisrakentaminen

Syvänsalmenkatu 1

Finnoon alueelle meren läheisyyteen on valmistunut Espoon Asuntojen uusi asuinkerrostalo.

Lue lisää